Aalto Festival esittelee Aalto-yliopiston
opiskelijoiden, vastavalmistuneiden ja
akateemisten osaamista.

Näytös 16

Ke 25.5.2016
20.30 – 22.00

Kuva: Sara Riikonen

Näytös 16 on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuotuinen muotinäytös. Helsingin odotetuimmaksi muotitapahtumaksi muodostunut näytös kerää noin 1000 hengen yleisön, jonka joukossa on kotimaisten muoti- ja muotoiluvaikuttajien lisäksi tunnettujen kansainvälisten muotimedioiden ja muotitalojen edustajia sekä kykyjenetsijöitä.

Muodin opiskelijat ovat voittaneet maailman arvostetuimpiin muotisuunnittelukilpailuihin lukeutuvan Hyères Fashion Festivalin Grand Prix’n vuosina 2012 ja 2013. Vuonna 2015 kolme kilpailun kymmenestä finaalimallistosta tuli Aalto-yliopistosta. Menestys jatkui myös tänä vuonna. Hyèresin finaalissa oli jälleen kolme mallistoa Aallosta, ja opiskelijoiden Hanne Jurmun ja Anton Vartiaisen yhteismallisto sai kaksi palkintoa: muotitalo Chloén erikoispalkinnon sekä tuomariston kunniamaininnan.

Aallon muodin kandidaatti- ja maisteriohjelmasta valmistuneita työskentelee suunnittelijoina ja asiantuntijoina lukuisissa kansainvälisissä muotialan yrityksissä kuten Hennes & Mauritzilla, Salomonilla, Marimekolla, Saint Laurentilla, Maison Margielalla, Lanvinilla, Balenciagalla, Calvin Klein Collectionilla, Alexander MC Queenillä ja Alexander Wangilla.

Alkaen 10.5.: Liput 10/15e, vain kortilla, Diesel Store, Mannerheimintie 2, Helsinki, ja ovelta jos jää. Tiedustelut ja kutsupyynnöt (vain ammattilaisille ja medialle), Susse Roos, susse@toverihki.fi

Kuvia tapahtumasta

Kaapelitehdas
Merikaapelihalli
Tallberginkatu 2
00180 Helsinki

Google Maps HSL Reittiopas

Tämän tapahtuman yhteyshenkilö:

Tuomas Laitinen
+358 50 3848 857
Reveal e-mail